sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vauvalahjaa kaksosille


Rakkaalle ystävälle syntyi kaksoset ja halusin vauvalahjan sisältävän myös jotain itse tehtyä. Vauvojen teko nimenä ollut Miina ja Manu, joten siitä se ajatus lähti: tutkimusriepu/uniriepu tai miksi näitä nyt kutsutaan, Miina ja Manu applikoinilla( ja toisella puolella sydän ja tähti). Rievut velouria suurimmilta osin, ainoastaan nauhat muuta, sekä sydän ja tähti applikointi joustofroteeta. Velourit kestovaippakaupasta. Näistä kyllä huomaa, että itsetehtyjä, mutta niinhän ne on.


perjantai 16. marraskuuta 2012

Viime viikon ompelut..mustaa


Vauvalle ME&I:lta napatuista kaavoista haalarit, peppua koristaa tähti samoin edessä(kuva alla) koko 62/68 ilman saumanvaroja. Lisäksi OB:n  Little Houses housut koko 62 ilman saumanvaroja. Kummassakin alaossassa velouria.


Eerinille myös velourista puolihame, ensimmäinen luokkaansa. Applikoituna sama tähti kuin vauvan haalareissa..samistelua :) Hameen kaava pohjana OB:n bubble gum.




Eerinille lämmikettä talvelle. Kypärämyssy OB:n ilmaiskaavalla ja hanskan kaavat myös OB:lta vaan ei muistanimeä..kyseessä velourhanskat koko 9kk pidennetty vain sormiosuuksia, hanskat tarkoitettu toppahanskojen alle. Hanskat ja myssy merinointerlockia Sampsukalta. Velourpipo vanhalla viimevuotisella kaavalla, vuorena ohut Fleece. Kaikki ompeluksien Velourit kestovaippa kaupasta.




lauantai 3. marraskuuta 2012

Eerinille ja vauvalle


Viime keväänä hankittu talvi ilo kangas Sampsukalta, muuntui Eerinille mekoksi/tunikaksi.


Kangas tuo mieleen vanhat ajat, joten laitoin vanhan aikaisesti resoritkin. Mekko kaava muokkaukseen pääsi OB:n Tilda trikoomekko. leveys kokoa 92(ilman saumanvaroja ja 1cm taitteelta pois), hihat 98+ resori( eikä silti liian pitkät) ja helma 98 + resori..olisi sitä pituutta voinut vielä muutaman centin lisätä. Etukappaleeseen ylhäällä ommeltu kuminauha rypytystä pätkä..en tiedä jääkö vai otanko pois.


Kaksi kuvausta viikosta...ei vielä jaksa aivan keskittyä. Huomasin viime aikaisista poseerauksista, että neidillä käsi aina pystyssä...hmmm..onkohan vihje äidille :)



 Jumpsuit OB:n kaavalla, leveys 56, pituus 62 ja resoreina vielä ylipitkä, saa käännellä aluksi, jos vaikka menisi pitkään tai ainakin muutaman kuukauden :). Tulevalle iso-siskolle näistä Metsolan kankaista on tehty dreamland tunika ja legginsit. Voi  sitten vähän samistella nuorimmaiset. Tuli aikas kiva yhdistelmä ja sopii tytölle ja pojalle, kun ei olla saatu selville tuota sukupuolta :)

                                      

Vauvalle vielä kypärähattu Sampsukan merinointerlocista. Kaava uusimmasta OB:sta, joka aika reilua kokoa pienin 38 ja silti lindeksin vastaavaa myssyä 42/44 kokoa isompi. Hattu on yksinkertoisesta interlocista ei siis vuoritettu alkuperäisen kaavan mukaan.

torstai 1. marraskuuta 2012

Tähti Flow




Piti meillekin tehdä flow, vaikka OB:n lehdessä kuva ei vakuuttanutkaan....mutta sitten tuli ne kuvat tehdyistä mekoista ja näyttikin paljon paremmalta. Koko 92, hihat 98, helma pituus 104. Kangasta tähän menikin vähän enemmän kuin normaaliin mekkoseen. Tätä tähti kangasta on tilattu itävallasta ja on ihanan pehmoista ja laskeutuvaa, joten oikea valinta tähän mekkoon. Huomasin vasta ompelu vaiheessa, että olinkin leikannut vain yhden hame osan ja kagasta ei riittävästi toiseen, joten pakollinen mietintä mitä tehdä . Päädyin käyttämään etuosan helmakappaleeseen Sampsuka limeä dennis trikoota, jota laitoin sitten resoreiksikin. Hyvä, että joskus kangas loppuu kesken, sillä tykkään todella paljon tästä versiosta. Taskuja en laittanut vaan applikoin tädet tähtikankaasta taskujen kohdalle.


Eerin on kova tyttö hoitamaan nukkeja, mutta isoveljen vanhat työkalut ovat myös suosittuja :)

Eerinin 2 v. synttärit


Eerin täytti 2v jo 14.10 ja juhliakin vietettiin jo viikkoa aiemmin. Mekko kuvaa ei tunnut saavan aikaiseksi ottaa uudelleen..joten blogataan nyt tällä kakku kuvalla(joku viety pois uusien lelujen luota, joten ei paljon naurata). TI-TI nalle fanille TI-TI nalle kakku, vaalean kakkupohjan välissä persikkamousse, kuorrute sokerimassa. Mekon kaavana mekkotehdaskirjasta ,Matilda ilman taskuja. Ihana pöllö kangas on yhtä ihanan serkun hankkimaa peräseinäjoen markkinoilta. Kokon 86/92 helmaa muistaakeseni vähän pidensin.